2017/04/05

Päiväsairaalakuulumisia

Kolmas viikko päiväsairaalassa on nyt puolessa välissä ja olo on aika uupunut. Todella suuri muutos normaaliarkeeni on jo siinä, että joka aamu täytyy nousta ja lähteä jonnekin. Mielialat ovat huidelleet laidasta laitaan ja väsymysaste ylikierroksillä käymisestä "zombi-oloon".

Ensimmäinen viikko menikin vähän ohi ja totutellessa kun tuli yhtäkkiä niin paljon uutta. Olin ainoa joka sillä viikolla aloitti, minkä lisäksi omahoitajani oli poissa, joten yritin vain parhaani mukaan matkia muita ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun en uskaltanut kysyä (siinä yksi asia, jota tulisi harjoitella).



Ohjelma on aika tiivis: päivä alkaa aamupalan jälkeisellä aamukokouksella ja päättyy iltapäiväkokoukseen. Ryhmiä on kolme, joiden välillä on yleensä puoli tuntia vapaa-aikaa. On esimerkiksi pienryhmää, viikon suunnittelua, kuva- ja sanaryhmää ja taitovalmennusta. Lounasta käydään syömässä henkilöstöravintolassa.

Olen nähnyt lääkäriä, ja viime viikolla tehtiin mulle hoitosuunnitelma. Päätettiin että olen osastolla täydet kymmenen viikkoa ja kirjattiin ylös mun suurimpia haasteita, joiden eteen työskentelen. Koska koko hoitojakson ajan viikonloput mukaan lukien pitäisi pysyä päihteettömänä, aloitan lääkityksen sitä tukemaan.

Kahden viikon saldo: miljoona selfietä ja resting bitch -face

Syömisten kanssa ollaan sovittu, että saan syödä aamupalan kotona, jolloin suurimmaksi haasteeksi jää lounaan kokoaminen ja sen syöminen yhdessä muiden kanssa. Syömiset ovat menneet yllättävän hyvin ja olen jopa saanut mahdutettua toisen lämpimän aterian päivään, mikä on ennen korvautunut välipaloilla.

Iltaisin olen puuhaillut Demin kanssa ja usein se saa juosta vielä aamullakin vapaana sillä aikaa kun syön ja laittaudun. Eilen se ryöväsi mun iltapalan kikherneet kun istuin syömässä lattialla ja aamulla hamsteri löytyi naulakossa roikkuvan takin taskusta. Rasittava otus, mutta on sen touhuja niin hauska seurailla, nytkin se istuu sylissä syömässä parsakaalia.

Mutta nyt me toivotetaan hyvää yötä, koska huomenna on taas aikainen herätys. Onneksi kohta on viikonloppu, tää päiväossailu käy ihan työstä!

17 kommenttia:

  1. En tajunnukaa miten kovasti ootin uutta julkasuu :D

    Mikä resting bitch? :D
    Musta sä oot joka kuvassa ihan ylisupersöde! <3

    Hyvää yötä!

    -K.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyyntyminen näkyy suureksi osaksi naamastani :))

      Poista
  2. Huoh. Laidasta laitaan täälläkin..

    Oon kuin vampyyri. Tunnen nälkää mikä ei lähde syömällä, ei vaikka minkälaista, miten tahansa hyvää tai miten paljon tahansa.. kohtuullisesti tuntuu kropassa parhaalta mutta tyydyttää vähiten, ihan liikaa ei vieläkään riitä ja huono olo on väistämätön..

    Ja janoa joka ei lopu, juo ihan mitä vain ja ihan miten paljon vain. Vesi maistuu myrkyltä. Limua voi mennä monta litraa putkeen, maku vain laimenee. Alkoholia, väkeviäkin, ihan sama mitä ja miten paljon, maku hälvenee ja toleranssit vaan kasvaa eikä lopulta edes tunnu vaikka sammuisi. Eikä mikään jano katoa.

    Ja tunnen väsymystä, eikä sekään lähde. Ei nukkumalla, ei löhöömällä, ei lomilla, ei millään. Väsyttää niin paljon etten jaksa nukkua, siks aina valvon.. ja aina tuntuu että jotain on vielä vailla, jotain pitäis vielä tehdä..

    Eniten tunnen tyhjyyttä. Pieniä ilon hetkiä siellä täällä jos jaksaa ja viitsii, mut pääosin kurjaa. Eikä mikään oma ponnistus riitä. Tyhjää, tylsää. Oon kuin tyhjä kuori. Yritän suorittaa päivittäisiä tehtäviä mahdollisimman hyvin ettei tulis lisää murhetta ja kannettavaa. En ees tiedä enää kuka oon. En enää halua mitään, enkä tarvi enää mitään.

    Paitsi muutoksen. Ihan pienen, joka on kuitenkin niin valtava, et muuttaa kaiken. Ja sittenkin, on jotain mitä tarviin ja haluan ihan valtavasti. Vähäkin riittäisi, koska sekin ois niin paljon enemmän kuin nyt.

    Kiitos jos jaksoit lukea, ja anteeksi.
    -K.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä multa anteeksi pyytele vaan itseltäsi, sinä voit vaikuttaa siihen miten toimit ja hoitotaho tukea siinä. Päihteet pois, ruokaa sopivasti, vuorokausirytmi kuntoon ja päivään jotain pientä mielekästä tekemistä on aika hyvä perusta hyvinvoinnille, jos siihen ei yksin pysty on aika pyytää apua.

      Poista
    2. Anteeksipyyntö oli sun blogin floodaamisesta mun omilla töherryksillä ;) ja ylimääräisestä vaivasta ja kuormituksesta.

      On mulla ollut joskus vuosia sitten.. "hoitotaho". Kovin pitkälle ei edetty, tuli muista syistä stoppi, avaan niitä ehkä joskus jos kiinnostaa kuulla.. Jotenkin vaan tuntuu ettei mulla oo oikeutta hypätä oravanpyörästä ja pitää paussia. Ihan liikaa vastuita, ja luottamuksia joita ei voi pettää.. tai niin musta ainakin tuntuu.
      en voi tuhlata aikaa itteeni :( En oo voinut edes puhua näistä asioista kellekään ku pari kertaa viimeisen.. aika monen vuoden aikana.

      Toi oli kyllä erikoisen jännä näkökulma.. että pyytäisin anteeksi iteltäni? Järisyttävä ajatus! Sain taas uutta mietittävää.. voisinko pyytää, olisko aihetta? Oonko tehnyt asioita joita kadun, tai pitäiskö ylipäätään katua? Siis itseäni kohtaan.. entä jos oon kohdellut itseäni niin pahasti väärin niin suuren osan elämästäni etten osaa enää erottaa väärää oikeasta? Voiko itseään edes kohdella jotenkin? En oo koskaan ajatellut mitään tommosta!

      Eniten mä kai valehtelen itselleni

      -K.K.

      Poista
    3. Ai niin sehän tässä onkin ironista, et mä oon ns. normaali. Kaikki "on ok", elämä pyörii.

      Todellisuudessa roikun rispaantuneen köyden viimesillä säikeillä olevaisuuden reunalla.
      Tyyni ulkokuori peittää loistavasti sisäisen kuohunnan, pyörremyrskyn, ainoina oireina tarve olla ajoittain omissa oloissani ja vetää välillä pää täyteen. Ei enää onneks päivittäin..

      Se antabus on mahtava juttu. Siinä mun mielestä on semmonen pakottamisen leima, mut ei ketään voi pakottaa. On hyvä, arvokas ja oikea päätös ottaa kuuri vastaan. Varmasti auttaa vahvistamaan ennen päihteidenkin murjomaa elämän lankaa.. mä en ite pystyis sitä alottaa koska mulla on sisäinen pakko olla itse elämäni herra, mut toisaalta mulla on voimaa tehdä päätöksiä ja pysyä niissä, jos vaikka täyspäihteettömyyttä vaadittaisiin.

      -K.K.

      Poista
  3. Oii mäkin oon ollut tuolla ossalla:D ja juuri tuossa vaihtuvassa ryhmässä. Siellä on aivan valtavasti puuhaa ja mietittävää. Vertaistuki oli ylivoimaisesti parasta. Tsemit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa kyllä (yrittää) olla koko ajan hereillä, kun kokemus yleensä osastoista on että suuri osa ajasta vaan oleskellaan. Kuten hoitajatkin sanoo, me käydään siellä "töissä" :--D

      Poista
    2. Ja jumppaamassakin 2x päivässä! Mutta suhtaudutaan itseen kuitenkin lllemmmpeästi ja tuoomitsematta ja hoidetaan KIVIJALKAA xDD

      Poista
  4. Jos saan kysyä niin minkä takia oot erityisesti päiväsairaalassa? Masennuksen? Syömishäiriön? Paljon tsemppiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten apua tai mietittävää saan tuolta koskien epävakautta ja ahdistuksen hallintaa. Kaikki sairaudet ovat kuitenkin kytköksissä toisiinsa, ja itsekseni saan työskennellä etenkin syömisten kanssa.

      Poista
  5. Sorry yöllinen avautuminen :D

    Tein pari viikkoa sitten ison muutoksen, ja on rankkaa. Mut kun oon seurannut sun taistelua ja toipumista niin saan sun esimerkistä voimaa ja jaksan itekin tsempata.

    Sun hymystä mä voimaannun :)

    -K.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään.. Ihana kuulla, jos mä kirjoituksieni kautta voin auttaa muita edes jollain tasolla ja olla vertaistukena :)

      Poista
  6. Mitä sait, Metadonia, Subutexia? Onko koko päiväsairaalan ajan?
    Tsemppii! Pohjaltki noustaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vaan antabusta..

      Poista
    2. Eikö antabus oo lähinnä alkoholisteille tarkotettu, niin pahastiko oot alkoholista riippuvainen... :/

      Poista
    3. Niin pahasti, että jos impulssi iskee niin sit ei enää mietitä.

      Poista