2016/12/11

Fight for you

Ruokapostaus taas siirtyy, koska halusin tulla päivittelemään kuulumisia. Tällä kertaa vähän sitä sun tätä ja ajatuksia syömishäiriöön liittyen.

Mitään erikoisempaa ei  viikon aikana ole tapahtunut ja se sopii mulle hyvin, koska normaaliarjesta selviytyminen ruokailuineen on jo haaste itsessään. Oon kuluneen viikon aikana keskittynyt pelkästään siihen, että ateriat toteutuu ajallaan tarpeeksi isoina annoskokoina, mikä on verottanut muita tekemisiä aika rajusti. Kuulemma näytän nykyään jo normaalipainoiselta, mutta painon kanssa on silti vielä töitä tehtävänä.


En ole käynyt pajalla tai Syömishäiriöliiton ryhmissä, mutta muutamaa kaveria olen nähnyt. Sekin on mulle jo omanlaisensa saavutus, sillä väsyn helposti muiden ihmisten seurassa. En voi kuitenkaan lakata hymyilemästä, kun ajattelen mitä Ella Kaivarissa ulkoilun jälkeen sanoi: että tuntuu, kuin hän tässä parin vuoden aikana olisi vihdoin saanut kaverinsa takaisin. En ehkä ole se sama Noora kuin joskus ala-asteella, mutta tietyt luonteenpiirteet ilmeisesti säilyvät.


Joskus ajattelin, että syömishäiriö ja minä ovat sama asia, mua ei olisi haitannut vaikka anoreksia olisi vienyt multa hengen. Vääristyneet ajatukset olivat niin tiukassa, etten tunnistanut niitä omista mielipiteistäni jos sellaisia edes oli. Ja osaston aikaisten lääkemäärien ja aliravitsemuksen takia multa on pyyhkiytynyt useampi vuosi muistista. Nyt lähes 25-vuotiaana ei todellakaan ole kiva herätä todellisuuteen, jossa lukio on edelleen kesken ja eläkettä leikataan, vaikka nykyinenkään ei meinaa riittää asumismenoihin. Ilta-sanomien sivuilla kommentoidaan, että oisko kannattanu tehä duunii. No ois, jos siihen olisi pystynyt.


Ja ihan muihin asioihin. Mainitsen nyt täälläkin ihan erikseen, kun muutama kaveri on ihmetellyt mihin mun nenärengas on kadonnut. Päätin ottaa septumin pois käytännön syistä, koska näin pakkasten saavuttua se tuntuu vain lisäävän nenän valumista ja hukun jo muutenkin nenäliinoihin. Mä oon aina Petteri punakuonona vähänkin kylmemmällä kelillä (josta rakas Ellakin tiistaina muistutti), eikä kylmää johtava titaanikoru ainakaan paranna tilannetta.



Kuvista kiitokset Joonakselle. Ja kuka sanoi, ettei exän kanssa voi olla vaan kavereita? Meillä on Joonaksen kanssa aina tosi hauskaa yhdessä, ollaan edelleen tekemisissä vaikka erottiin jo pari vuotta sitten. Eron jälkeen oli tietenkin omat vaikeutensa ja piti ottaa etäisyyttä, mutta nykyään toi mies on yks mun parhaista kavereista. Ens torstaina lähdetään yhdessä risteilylle Tukholmaan, mikä on oikeestaa aika jännää, sillä vaikka oon lähes joka kesä käynyt omalla purjeveneellä Ruotsissa, niin laivalla oon sinne matkustanut viimeksi lukion ykkösristeilyllä ja kavereiden kanssa vain kahdesti.

Nyt tuli jo ehkä liikaakin asiaa yhteen postaukseen... Mutta mä jatkan kohta sunnuntai-iltaa kattomalla Saaran eilistä esitystä Brittien X-factoryssä. Mulla on oma mielipiteeni kyseisestä laulajasta, mutta jeh, torilla tavataan!

24 kommenttia:

  1. Onko tuo "painon kanssa on vielä töitä" jonkinlainen turvalause /-ajatus/ -tila? Jotenkin sama lause toistuu ja on toistunut suhteellisen kauan. Mitä pelkäät eniten, jos et voi enää sanoa sitä? Sä oot tehnyt tärkeää työtä itsesi kanssa, vie ihmeessä se loppuun. Ei siihen kuole, et ole kuollut tähänkään mennessä, vaikka varmasti sitä pelännyt olet. Ei se elämä "normaalina" ole sen ihmeellisempää, eikä se muuta sitä, että tulet jatkossakin tarvitsemaan paljon apua. Se, että on ollut jotain, ei tarkoita, että sitä olisi aina.
    Luota ja päästä irti, saatat yllättyä positiivisesti!

    -R-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on muistutuksena itselleni, että vielä on töitä myös tuolla saralla tehtävänä. Koska osa sukulaisista on ääneen ihmetellyt, että miten mulla on vieläkin syömishäiriö kun näytän jo terveeltä.

      Poista
  2. Upeaa kuulla siitä, kuinka olet pitänyt huolen riittävästä ravinnonsaannista. Jatka samaan malliin!

    Syömishäiriöstä paraneminen on rankkaa, mutta mahdollista. Paraneminen on myös avain, joka avaa ovet elämään. Elämään, jossa on iloa, rakkautta ja onnea. Elämään jossa on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. <3

    Toivon, ettet liikaa keskity muiden kommentteihin painostasi. Jokaisella kun on se oma biologinen paino, jossa kroppa pelittää.  Kannustan sinua rohkeasti olemaan avoin ja uskaltamaan saavuttaa itsellesi se paino, jossa sinun on hyvä olla niin, ettei ruoka pyöri koko ajan mielessä.

    Jäin pohtimaan edellisen anonyymin kommenttia, jossa on nostettu hienosti esille halu olla erilainen sekä se, kuinka joskus on vaan hyvä luopua tavoista, jotka sairastuttaa ja aiheuttaa tuhoa.

    Näissä mietteissä,
    ihanaa jouluukuuta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kanssa, myös omalla kohdallani, että parantuminen on mahdollista. Vaikka olisi sairastanut kuinka pitkään, on jokaisella toivoa :)
      Ei ollut tarkoitus mitenkään korostaa tuota painoasiaa. Ja, tietysti blogin puolelta tulee pieniä ulkonäköpaineita, täältä kun löytyy kuvia verrattavaksi niiltä ajoilta kun olin huonoimmassa kunnossa. Osa (sairaista) lukijoista on varmasti sitä mieltä, että näytin luukasana paremmalta, mutta olo niihin aikoihin verrattuna on miljoona kertaa parempi.

      Poista
  3. <3

    Hyvä noora, oon susta ylpee!

    - Ella

    VastaaPoista
  4. Yritä muistaa, ettet tee tätä toisten takia. Et sairastunut, etkä myöskään toivo syömishäiriöstä. Opettele haistattamaan (henkisesti) pitkät kommemteille, erota ne totuudesta. Muiden puheet painosta kyllä vähenevät ajallaan, kun hekin huomaavat, että elämäsi on muuta. Ehkä suku ei osaa kommentoida muuta, hekin joutuvat opettelemaan uuden tavan suhtautua sinuun.
    Piti muuten kysyä, pääsitkö koskaan DKT:n? Voisi näin sivusta seuraavana uskoa, että hyötyisit siitä tässäkin, kun saisit keinoja erotella, mikä on sinua ja mikä jotain ulkoa tulevaa/ siihen vastaamista.

    -R- (sama kuin yllä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan aika hyvin ohittaa anonyymien negatiiviset kommentit, enemmän mulle merkkaa niiden läheisten sanomiset, jotka näkee ihan livenä miten mulla menee. En ole vieläkään päässyt edes dkt-jonoon, mutta alan olla siinä kunnossa, että Kelalta voisi hakea psykoterapiaa (jossa siis atm käyn omakustanteisesti).

      Poista
  5. hei, varmaan se että jotkut sanovat että näytät normaalipainoiselta johtuu siitä että he vertaavat siihen kun ovat nähneet sut huonommassa kunnossa niin kauan ja se kuva on piirtynyt niiden mieliin. valokuvissa näytät normaalikokoiselta jos olisit 14-vuotias kasvava teini, jolla keho vielä muuttuu, mutta sä olet jo aikuinen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itsekin yritän järkeillä. Mummi ei ole nähnyt mua normaalipainoisena viisivuotiaan jälkeen, joten mitään vertauskohtaa ei ole (paitsi ehkä pikkusiskot).

      Poista
  6. Voii oot niin hurjan kaunis Noora :) Etenkin kun hymyilet!

    VastaaPoista
  7. https://www.recoverywarriors.com/ed-recovery-and-thanksgiving-survive-family-comments/

    Sattui tänään silmään ja ajattelin sua. Kannattaa käydä lukasemassa!

    VastaaPoista
  8. Ymmärrän niin hyvin noi ongelmat septumin kanssa. Varsinkin näin kylmällä, kun täytyy jatkuvasti niiskuttaa, niin onhan siitä korusta vaivaa.. Mutta en enää osaisi olla ilmankaan. :-)
    Kiva postaus! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pahinta on, kun mulla on pariin kertaan jäänyt koruun paperia kiinni niistämisen jälkeen ja joku on ystävällisesti huomauttanut, että pyyhkisitkö noi räät pois... :'--D

      Poista
  9. Mikä sun bmi on täl hetkel? (sori et kysyn, mut kiinnostaa vaa liian paljon)

    VastaaPoista
  10. Tähän kysymykseen ei ole pakko vastata mutta hiukan huolestuneena kysyn että oletko laihtunut? Näytät tosi paljon laihemmalta kun esim toukokuussa :/ Oletko muuten huomannut että sulla menisi syömiset vuodenaikojen mukaan? Mulla nimittäin on usein huonompi kausi talvella ja keväällä. Mutta sit kesällä ja syksyllä menee inneksi paremmin :)

    VastaaPoista
  11. Äh siis menee Onneksi paremmin :D

    VastaaPoista
  12. Voi vitsit. Luin joskus tätä blogia muutamia vuosia takaperin (joskus 3-5 vuotta sitten???) ja pakko sanoa, miten iloiseksi tämä mut sai huomata, että sulla menee ainakin tämän tekstin pohjalta paljon paremmin mitä sillon aikoinaan. <3

    VastaaPoista
  13. Moi.

    Oon 13-vuotta ja kärsin anoreksiasta.pituutta mulla on 152,3 ja painan 40,00kg mut varmasti maanantaina mun paino on laskenu yli kilon .

    Mun menkat on jääny pois ja kasvu on totaalisesti pysähtynyt.Veriarvoissa on myös ongelmia .

    Yks 2viikon sairaalajakso takana ,koska sydän meinas irtisanoutua tehtävästään.antaa periksi. Nyt oon kuitenkin kotona .istun sohvalla nälkäisenä kirjoittamassa tätä kommenttia ja odottamassa lounasaikaa.

    En oo koskaan oksentanut ja siihen pyrään en aijokkaan MILLOINKAAN astua.

    Oon kuitenkin umpikujassa .isäni on juoppo,väkivaltainen varsinkin henkisesti ja sillä on mielenterveysongelmadiagnooseja. En tiiä mitä tehdä .

    Oon myös vegaani mutta en laihtumisen tarpeesta tai ruoan hallitsemisen tai säännöstelyn tarpeesta vaan siihen on ihan omat järkevät syynsä.

    Nytkun pitäs mennä syömään en tiiä ansaitsenko 4dl ruokaa vai pitäskö ottaa vähemmän.

    Kertokaa mulle oonko alipainonen .pitäskö mun vielä laihtuu ja antakaa parantumiseen vinkkejä jos se ei oo liikaa pyydetty.ootte varmaan kokeneempia ja vanhempia

    VastaaPoista