2015/11/28

Paluu Pihlajakadulle

..tai siis Huvilakadulle!

Olin ulkoiluttamassa koiraa vanhassa Eirassa, kun pari itseäni nuorempaa tyttöä käveli ohitse kännykän näyttöä vilkuillen ja selvästi jotain etsien. Tytöt kääntyivät Armfeltintielle ja jäivät katselemaan Salattujen Elämien majatalo Amandaa esittävää rakennusta.

me käytiin Lunan kaa myös turisteilemassa tutussa ympäristössä


Oon aiemminkin nähnyt "pyhiinvaeltajia" Eirassa ja Huvilakadulla ottamassa selfieitä sen yhden keltaisen talon rapun edustalla, eli "Pihlajakatu 23:ssa". Vähän hymyilyttää, kuinka suomalainen televisiosarja saa näin ihmiset innostumaan tavallisesta ullanlinnalaisesta kadusta.

Mua huvittaa tällainen käytös, vaikka toisaalta ymmärrän sen täysin. Itse olen asunut näillä seuduilla koko ikäni, jo ennen kun Salkkareita alettiin kuvata vuonna -98, joten mulle Salkkarikatu on vain katu, jolla ala-asteen aikainen kaverini asui. Olen myös pienempänä leikkinyt sarjassa näkyvällä pihalla, joten on jännittävää seurata lapsuuden aikaisia miljöitä televisiosta.


Ensimmäisellä luokalla välttelimme silloisen parhaan kaverini kanssa sarjan kuvauksia koulumatkalla. Jos Huvilakadun ohi pääsi noin vain, niin viimeistään Pietarinkadulla saatettiin kuvata kohtausta "Barbaarin / Kentaurin" ulkopuolella. Mulla on suorastaan traumat siitä, kuinka Salkkarikuvaukset katkaisee koulumatkan ja joutuu miettimään mistä kohtaa katua voi livahtaa ilman, että päätyy kameran eteen ja ohjelmaan ohikulkijaksi.


Itse olen seurannut sarjaa televisiosta noin 10 vuotta. Ja koska kuvausympäristö ja Etelä-Helsinki on mulle tuttua aluetta, kihertelen välillä itsekseni kun sarjan henkilöhahmot lähtevät "kaupungille" shoppailemaan ja kävelevät kohti Merisataman rantaa. Ei voi kun nauraa ja miettiä, että Tallinnaanko asti meinasivat Suomenlahden yli kävellä. Väärä suunta, ohoi!

Ei saisi kiinnittää huomiota tuollaisiin turhanpäiväisiin seikkoihin, kun kyse on kuitenkin keksitystä sarjasta. En kuitenkaan voi jättää Salkkarien seuraamista. Tälläkin hetkellä taidan olla pari viikkoa jäljessä televisiosta näytetyistä jaksoista, mutta mikäs sen parempaa kuin katsoa kunnon maratoni digiboksin tallenteista!

4 kommenttia:

  1. Yay mun ottama kuva x)

    VastaaPoista
  2. Mua ärsyttää, kun Salkkareita on siirrytty nyt kuvaamaan Munkkiniemeen. Aina mietin, että no onpas sattumaa kun Etelä-Helsingissä asuvat mutta kaikki törmäävät kävelyllä Munkkiniemessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Siis puhutaan esim. Jiristä ja kappas tossa se tulee vastaan! Helsinki ei todellakaan ole niin pieni kaupunki, että tuttuihin törmää joka kulmalla, varsinkaan Munkassa :D

      Poista