Koulun alkamisesta ja jaksamisesta

Kesäloman loppumisesta on tasan viikko. Mulla on tiistaisin ja tortaisin lukion mattematiikan, äidinkielen ja ranskan kurssit kahdesta puoli seitsemään. Toisaalta kiinnostaa kauheesti, mutta tuntuu että kokonaisuuksiin keskittyminen ei onnistu millään. Takerrun novellia lukiessani yhteen vanhahtavaan sanaan jota en ymmärrä ja tunnin päästä löydän itseni Wikipedioimasta 1800-luvun suomalaista kirjallisuutta. Tehtävä ei edisty, mutta tarpeetonta taustatietoa on vaikka muille jakaa.

Ranskaa päätin kerrata katsomalla ranskan kielisiä elokuvia, aloitin Améliesta, jonka olen nähnyt pelkästään koulussa ainakin neljä kertaa. Selailen kirjojen sivuja, tutut sanat hyppäävät silmilleni ja tuntemattomat pysyvät tuntemattomina. Huomaan osaavani, mutten silti osaa. Olen siis lukenut pitkää ranskaa ja nyt kertaan RAA1-kurssia, josta minulla on jo suoritus, joten kokeeseen ei jakson päättyessä tarvitse osallistua jos en halua yrittää korottaa arvosanaa.

Geometriaa kertaan huvikseen pitkänä, koska lukion suoritetuista kursseista ei ole juurikaan jäänyt mitään mieleen. Mulla on kansiot täynnä muistiinpanoja omalla käsialalla, muttei mitään muistikuvaa niiden kirjoittamisesta. Kaikki ajatukset olivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja vielä monta vuotta sen jälkeenkin, vain syömisen välttelyssä ja kalorien kuluttamisessa, joten ei ehkä ole ihmekään kun nälkiintyneet aivot eivät ole sisäistäneet kaikkea.

Noora 9C, kun Hesari oli vielä suuuuuri

Mietin, mistä tunnistaa sen kun ei jaksa ja mikä on tervettä stressiä. Puolen tunnin kuluttua pitäisi istua luokassa, mikä tuntuu täysin absurdilta. En halua lähteä kodin turvallisten seinien ulkopuolelle, kohdata ihmisiä, näyttää ahkeralta vaikka pääni on oikeasti täynnä harmaata usvaa ja huonommuudentunteita, jotka vievät keskittymiskyvyn. Saan itseni paikalle, mutta mitä se hyödyttää kun olen samanaikaisesti itse luomassani rinnakkaistodellisuudessa?

Haluan piiloutua.