2012/06/30

Weight Of The World


Hupsista, pyysin vahingossa opamoxia (jota sain), kun meni mielessä lääkkeet sekaisin ja piti pyytää temestaa. Ennen on listalla opamoxia mennyt, joten ei tuo kai kauhean iso virhe ollut.

Sain välipalan korvapuustista aivan ylitsepääsemättömän ahdistuksen. Itkin, en saanut hengitettyä kuin katkonaisesti ja tuntui että koko maailma murtuu niskaan. Meikit valu pitkin poskia ja juoksin hoitajia karkuun kun halusin olla hetken yksin. Ei onnistunut, häpeissäni paruin yleisissä tiloissa niin, että muut potilaat katsoivat vähän pahalla. Ja kaikki tuo vain yhden pullan takia.

Muutenkin (tämäkin) päivä on mennyt aika suurten ahdistusten kanssa. Punnituksia ei ole onneksi ollut pariin päivään, maanantaina varmaan seuraava kun on hoitokokouskin.
Helpotukseksi pääsen kaksi kertaa vuorokauhdessa ulos hoitajan kanssa, vaikka vain 15minuutiksi. Keksustelemaan en juurikaan ole päässyt, kun ahdistaa, hoitaja vain istuu vieressä. Ehkä olen vielä liian huonossa kunnossa syvällisempiin pohdintoihin.

Mutta kun minä näytän jo normaalipainoiselta!

2012/06/26

When It All Falls Apart


Päivät valuvat toistensa ohi, kaikki on samaa harmaata mielialaa. En kestä tätä oloa, en vain kestä. En kehtaa pyytää tarvittavia lääkkeitä joka hetki. En oikeastaan uskalla pyytää niitä ollenkaan, ottaa vain jos joku niitä tarjoaa.

Ahdistukseni kai näkyy aika pahasti ulospäin. Kävelen käytäviä edes takaisin itku silmässä. En voi lopettaa ennen kuin joku minulle asiasta huomauttaa ja saattaa sohvalle istumaan. Onneksi minulla on ihanat omahoitajat, jotka osaavat aika hyvin lukea minua.

Pelkään, että tartutan ahdistukseni muihinkin potilaisiin, joten yritän olla mahdollisimman paljon itsekseni. Perähuoneessa kukaan ei katso kun istun tuolilla ja itken.

Tajusin myös, että oon onnistunu katkasee välit melkeen kaikkiin ihmisiin ympärilläni. Ehkä kun olen saanut hieman voimia kerättyä, voisin alkaa pyytää vieraiksi muitakin kuin vanhempiani ja tyttöystävääni. En kyllä tiedä tulisiko siitä mitään, tänäänkin vain itkin ja raivosin pahaa oloani äidille. Ei kukaan ansaitse sietää sellaista käytöstä. Välipalaksi kun oli suklaa puffet -jäätelö.

Koko päivä on ollut vaikea. Mutta niin taisi olla eilinenkin. Ja sitä edellinen päivä ja sitä edellinen.
Haluaisin vain luvan viillellä.

2012/06/23

The Devil Loves You

vessapose

Miksi meikata, kun meikit kuitenkin jossain välissä päivää valuvat poskille? Näytän säälittävältä. Olen säälittävä läskikasa joka ahdistuu pienestäkin määrästä ruokaa. Ja nytkin kirjoitan tätä melkein itku kurkussa kun ajattelen tulevan iltapalan kahta leipää ja kaloripommi nutridrinkia. Tämä läski ei tarvitsisi enää yhtään lisää ruokaa. Varsinkin kun söi päivällisellä keiton lisäksi leipänä pasteijan ja siihen perään vielä jälkkäriksi jäätelön. Mustikkapiirakkaa, kermaperunoita, karjalanpiirakoita. Kai sitä vähemmästäkin ahdistuu. Tulen hulluksi ja suunnittelen kotiin lähtöä, mutta sitä en tee. Mutta se ei estä raapimasta käsiäni verille.

Juhannus ei ole ollut helppo, eikä varsinkaan tämä päivä kiitos aamuisen punnituksen. Vaaka näytti 36,7kg, miten kahdessa viikossa on voinut tulla viisi kiloa lisää? Huomaan myös lihoneeni, käteni eivät ole enää yhtä kapeat, saan sormet hauiksen ympäri helposti, mutta enää ei jää ihon ja sormien väliin rakoa. Farkut pysyvät paremmin jalassa kuin kaksi viikkoa sitten ja vatsa on kuin turvonnut ilmapallo. Muutenkin on pakko vertailla itseään toisiin koko ajan, eikä siitä tule kuin paha mieli. Äiti jaksaa muistuttaa, että olen täällä itseni takia, ei sillä väliä miltä toiset näyttävät.

Yritän pidättää kyyneleitä ja onnistun - kaikki on hyvin, en tarvitse hoitajien apua. Olen kyllä harjoitellut, mennyt pyytämään jonkun kehotuksesta tarvittavaa, mutta oma-aloitteisesti en kanslian oveen uskalla koputtaa.

Olen saanut istua ulkona varjossa, pitkähihainen päällä kun muut ottavat aurinkoa lämpimässä päivänpaisteessa. En silti valita, pääsenhän sentään ulos nauttimaan raikkaasta ilmasta. Tänään kylläkin poikkeuksena satoi, joten käytiin vain aamupäivällä hoitajan kanssa 15 minuutin kävelyllä.

2012/06/19

Get Ya Weight Up


Kolmekymmentäviisi kiloa, ahdistusta, itkua ja lääkkeitä. Lähes poikkeuksetta otan tarvittavaa päivällisen jälkeen, vaikka sitä ennen menee kyllä zyprexaakin..

Tänään siirryttiin startti-ruokavalioon, eli leipiä tuli melkein joka aterialle, ennen niitä on ollut vain iltapalalla. Lisäksi annoskoot kasvoivat puolella. Viime viikon olin siis syönyt ½-starttia, joka sekin tuntui aika isolta ja ahdistavalta. Nyt vain pitää totutella päivällisen jälkiruokaan ja leivän päällä voiklöntteihin. Koska levitettä leivällä on koko kuuden gramman rasia.

Muuten menee hyvin. Paitsi että ahdistaa helvetisti ja ravaan käytäviä kielletysti edestakaisin. Olenkin saanut jo nimen ikiliikkuja.

Tänään oli hoitokokous, ja vaikka painoindeksini on edelleenkin alle kolmentoista sain yhden ulkoilun päivässä hoitajan kanssa. Olikin ihanaa päästä ulos pitkästä aikaa, vaikkakin vain vartiksi! Rentoutusryhmään en edelleenkään saa osallistua, plää.

Huomenna on edessä osaston ja päiväosaston kesäjuhlat pihalla. Minulle se tarkoittaa vain ahdistusta, syödä muiden seurassa kakkua. On turvallisempaa syödä ruokasalissa valvovien silmien alla. Yritin tänään pyyhkiä margariinit leivältä, mutta tarkkasilmäiset hoitajat puuttuivat asiaan.

Eipä täällä oikein mitään tapahdu. Pupu toi minulle lahjan meidän 10kk-päivän kunniaksi. Ihana otus jaksaa piristää ja käydä katsomassa, vaikka tästä varmasti on hirveästi vaivaa. Ja hamsterinikin vielä hoitaa, vaikka eläin kuulemma rasittava onkin.

Eipä muuta.

2012/06/15

Just Give Me The Light


Hengissä ollaan, vaikka ahdistus onkin melko kova. Heti ensimmäinen päivä meni tarvittavien avulla, ennen ruokaa nappi naamaan. Tänään olen pärjännyt kokonaan ilman (tai oikeasti kukaan ei ole kysynyt tarvitsenko lääkettä ja olen itkeskellyt yksin huoneessani). Sain siis oman huoneen, koska potilaita on niin vähän. Juhannuksen jälkeen paikkoja pudotetaan edelleen kuuteen.

Heti ensimmäisenä päivänä sain välipalalla oikean haasteen eteeni: Hurmaava kinuski -jäätelöpikarin. Olihan se hyvää, mutta nauttiminen jäi sivuosaan kun sairaus kuiskutteli korvaan korkeista kalorimääristä. Muuten olen syönyt täällä ½-start-ateriasuunnitelman mukaan, minkä pää juuri ja juuri sietää. Odotan kauhulla ensi viikon starttiin siirtymistä.

Viime punnituksessa paino oli tasan 33kg. Vähän noussut, en jaksanut vetää suurempaa ahdistusta siitä, naama vain peruslukemille ja ajatukset omana tietona. Nytkin meinaa kyynelet kohota silmiin kun ajattelen painonnousua, joten ei siitä sen enempää.

Mulla on onneksi ihanat omahoitajat, jotka on ennestäänkin tuttuja ja ollut, kröhöm, mukana muun muassa tikkaamassa mun kättä. Sovittiin, ettei vielä alussa puhuta mitään kauhean syvällisiä kun ei mun aivot toimi kunnolla. Keskitytään vaan ahdistuksen hallintaan ja avun hakemisen opetteluun.

En ole päässyt ulos edes muiden kanssa aurinkoa ottamaan, koska olen kuulemma niin huonossa kunnossa. Sydän on jonkin verran surkastunut, sydänfilmissä häikkää ja valkosolut taas alhaalla. Hemoglobiinikin on vain 90, minkä syytä lääkärit ihmettelevät. En ole kuitenkaan vuotanut verta, eikä kuukautisiakaan ole ollut pariin vuoteen. Verikokeita tullaan siis ottamaan, viimeksi tänä aamuna.

Muut lähtivät nyt rentoutusryhmään, johon en saa vielä osallistua. Vapauksia saan vasta kun bmi on 13 ja minulla on siihen vielä muutama kilo matkaa. Nyt voisin hyödyntää tyhjän osaston ja lähteä kävelemään käytäviä edes takas. Onko idea minun vaiko anoreksian?

2012/06/11

Killed Me

Paino 32,4kg, painoindeksi 11,8.
Huomenna syömishäiriöosasto neloselle. Olen kuulemma rohkea.

Haukkukaa anaksi, minä lähden parantumaan.

2012/06/05

Still Alive


Miksei kukaan soita? Lähete syömishäiriöpolille laitettiin kiireisenä, viikon sisällä piti tulla puhelu. Hoitajani on paikalla vain ma, ti, ke, joten jos huomenna ei soittoa kuulu venyy ajan sopiminen ensi viikkoon.

Kävin eilen kouluterkkarilla. Kovin huolissaan oli ja pyysi jopa lupaa soittaa äidilleni. Pulssini jyskytti sataa, vaikka olin istunut puoli tuntia rennosti paikallani. Terveyskeskuksen lääkäri ei soitettaessa kuitenkaan nähnyt syytä ottaa ekg:ta (vaikka viimeisin otettiin pari kuukautta sitten). Paino oli taas hypähtänyt aika reippaasti alaspäin. Vaaka näytti 33.1kg, joten painoindeksi on 11,9.

En ole ikinä painanut näin vähän, enkä oikeastaan haluaisikaan. En voi käyttää housuja tai shortseja, koska mitkään eivät pysy ylhäällä edes vyön kanssa. Näytän bikineissä aivan hirveältä, koska olen liian laiha. Silti rakastan näkyviä luitani. En saa harrastaa mitään liikuntaa. Hiukseni ovat ohentuneet entisestään. En silti vain osaa syödä oikein, kauhistelen kun painoni on noussut eilisestä ja oksennan ruokia.

Päivällä sain kuunnella huolestuneen saarnan tyttöystävältäni ja myöhemmin myös vanhemmiltani.

Illalla päivällisen jälkeen tuli ikävä omaa otustani ja lähdin vielä ratikalla tuon luokse, vaikka piti viettää yö kotona. "Kyllä, kyllä lähdetään taksilla tai ambulanssilla päivystykseen jos olo muuttuu huonoksi tai tulee rytmihäiriöitä." Kaipaan läheisyyttä ja tiedän, etten ole yksin tämän kaiken paskan kanssa. Käytiin pyörällä kaupassa, minä tarakalla, ja hupsista kun vaatteeni jäivät ketjujen väliin. Epätoivoisina keskellä pyörätietä yritimme kiskoa huiviani irti pyörästä vastaantulijoiden soittaessa vihaisina kelloa. Ja kaupastahan lähti mukaan karkkia ja popcornia, joita melkein hyvällä omalla tunnolla söin.

Ja hiukset ovat nyt punaiset kuten näkyy.

2012/06/03

I'm Not a Fighter


Mä en vaan osaa syödä. En oikeita määriä. Joko menee liikaa tai liian vähän. Kun menee liikaa, täytyy oksentaa. Juoksin eilen siskoni ylioppilasjuhlista kaksi kertaa kellarin vessassa laattaamassa, koska söin liikaa kakkua ja marenkeja. Itkin eilen itseni uneen kun en vain jaksanut tätä elämää. Otin lääkkeitä tuplamäärän, jotta nukahtaisin. Olin valmis vetämään kaikki lääkkeet kaapista, koska kaikki tuntui niin väärältä. Miksi tämä syömishäiriö valitsi juuri minut?

Olen loppu. Viiltelinkin kun tuli pikkusiskon kanssa riittaa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin suoristusraudasta. En kestä nyt mitään negativista päälleni. Olen heikko. Tänäänkin olisin paennut kultani luokse, mutta tajusin että huomenaamulla on herättävä kymmeneksi kouluterkkarille. Ehkä viimeinen tapaaminen hänen kanssaan, näin katkeaa seitsemän vuoden yhteinen taival. Ja tuosta on ollut apua, osastollakin hän on käynyt hoitokokouksissa.

Paino on alle 34 kilon. Olisi varmaan enemmän, jos olisin syönyt oksentamatta. Mihin katosi se yli kahden viikon oksentamattomuusputki? Tuntuu, että syömishäiriö vie minua nyt taas mennessään. Kovaa. Aamulla jo mietin, että miksi edes yrittää enää, kun en kuitenkaan onnistu.

Vihaan anoreksiaa, vihaan koko saatanan syömishäiriötä!