2012/03/03

Caramel

Meille muutti eilen uusi otus: syyrialainen hamsteri-tyttö. Tai oikeastaan se muutti mun huoneeseen, koska koko perhe pikkusiskoa lukuunottamatta oli mun päätöstä vastaan. Sain koko edellisen päivän kuunnella haukkuja siitä, kuinka olen idiootti ja ajattelematon jos otan jyrsijän, eri asia sitten joskus kun muutan omaan asuntoon. "Meillehän ei mitään saatanan hamsteria oteta!" Varsinkin isältä ja vanhemmalta siskolta sain aika karua palautetta, mutta yritin olla loukkaantumatta ja antaa kaiken valua toisesta korvasta ulos.

Pieni haettiin vaatimattomasti Itäkeskuksen Faunattaresta. Lemmikiksihän tuo vain tulee, eikä ole tarkoitus käydä näyttelyissä tai mitään. Pelkäsin koko kotiintulomatkan, että hamsu jäätyy ulos, vaikka se oli kuljetuskopassa JA pahvilaatikossa. Omaan häkkiin päästyään otus ei sitten tehnytkään mitään muuta kuin juoksi juoksupyörässään. Eläinkaupassa ei sellaista ollut, joten nyt se innostui vähän liikaakin. Pyörä pitää ehkä ottaa ensi yöksi pois jos sama meno jatkuu. Käsitellä en ole neitiä vielä raaskinut, antaa sen ensin vähän tutustua uuteen elinympäristöönsä.

Nimeksi taisi tulla lopulta Caramel, tutummin Karkki.


Nyt istun kotona ja mietin, miksei kukaan ole laittanut ruokaa. Minulla on nälkä, mutten uskalla sanoa sitä kellekään. Pitäisivät kuitenkin läskinä sikana. Mutustan kurkkua ja porkkanoita pahimpaan nälkään.

10 kommenttia:

  1. Ihana pikkuinen tuo hamsu <3

    Höpöhöpöä noi läskiajatukset. Syöminen kuuluu elämään, että pysyy hengissä ja jaksaa tehdäkin jotain. Ei se ole mikään heikkouden merkki, vaikka anoreksia niin väittääkin.

    VastaaPoista
  2. oi miten ihana hamsteri! <3

    VastaaPoista
  3. ihana hamsteri! ja sulla on LUPA syödä! muutakin kuin kurkkua ja porkkanoita!! <3

    VastaaPoista
  4. Söpö hamsteri <3 , voi kun itekki saisin tuommoisen..

    VastaaPoista
  5. Ruma on fakta, mutta välillä ruokaa pitää mennä tekemään itse jos muut eivät ole sitä tehneet. Loputtomasti ei voi venyttää ja valehdella itselleen ettei voi syödä ellei toinen laita/katso/annostele/vahdi.. Koeta muistaa se. Sinä saat ja sun pitää syödä!

    ps ihana elukka, niin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin ollessani jaksoinkin tehdä ruokaa, mutta ei innosta tää viidelle hengelle kokkaaminen. Siispä en tee.

      Poista
  6. Aaaaaw miten suloinen hamsu ♥ :)

    VastaaPoista
  7. Itse myös tarvitsen sen että _muut_ tekevät ruokaa minulle tai tiedostavat olenko syönyt vai en. Jos kukaan ei sano mitään niin eihän sitten kuulukkaan syödä?
    Sun hamsus kuulostaa energisemmältä pakkaukselta kun meidän aikoinaan, sitä piti erikseen (ruoalla) houkutella juoksemaan juoksupyörässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun muut kuitenkin haluavat, että syön seurana, niin miksi mutustella jotain välipaloja. Jos en niiden takia suostu syömään "oikeaa" ruokaa, tulee kuitenkin sanomista.

      Poista
  8. Söpö ja pikkuinen otus on sinun hamsterisi.

    VastaaPoista